Asuin peruskoulun ja lukion välissä yhden vuoden Pohjois-Amerikassa. Yksi niistä asioista, jotka hämmästyttivät uuteen kulttuuriin tutustuessani, oli Aku Ankka, tai siis sen puute. Olin olettanut tämän meille niin tutun sarjakuvasankarin olevan siellä vähintään yhtä suosittu kuin meillä Suomessa, amerikkalainen kun oli. Kaupoista ja kioskeista oli kuitenkin turha etsiä perinteisiä taskukirjoja, eikä joka tiistai kotiin tulevaa lehteäkään tuntunut olevan olemassa. Ainakaan sitä ei kukaan tilannut. Vasta silloin tulin ensimmäistä kertaa ajatelleeksi, että Suomessa Akkaria lukevat tosiaan kaikki. Asia oli tuntunut niin arkiselta ja itsestäänselvältä, ettei siihen ollut kiinnittänyt mitään huomiota.
Mihin sarjakuvan suuri suosio sitten perustuu? Mikä saa niin monet vanhemmat tilaamaan sen jälkikasvulleen? Lasten parissa puskaradio toimii poikkeuksellisen tehokkaasti, ja omakin vesseli tulee varmasti jossain vaiheessa lehteä vaatimaan, koska “kaikilla muillakin on”. Tämä tuskin on kuitenkaan aikuisille riittävä perustelu. Heidän tarvitsee vakuuttua lehden olevan hyväksi lapsilleen.
Tässä tehtävässä Aku Ankka onnistuu poikkeuksellisen hyvin. Se on sekä kielellisesti että sisällöllisesti rikasta luettavaa. Tarinoihin on ujutettu runsaasti todellisia henkilöitä ja historiallisia tapahtumia. Lapsi omaksuu huomaamattaan suuren määrän yleistietoa. Lähtökohtana todenperäisyyttä ei tietenkään voi pitää; sen verran arkisia ovat Milla Magia posautuspommit ja muut yliluonnolliset ilmiöt. Myöhemmin koulussa on kuitenkin helppo oppia Marco Polon matkoista tai Australian aboriginaalien elämäntavoista, jos muistaa niitä käsitelleet Akun seikkailut. Myös viitteitä lapsille muuten vähän tuntemattomaksi jäävään aikuisten kirjallisuuteen löytyy. En ole Kafkan alkuperäisteokseen tutustunut, mutta Erään ankan muodonmuutoksen lukeneena tiedän siitä sentään jotain. Kaikki varmaan muistavat myös parisen vuotta sitten ilmestyneen Sammon salaisuuden, joka mukaili Kalevalaa ja esitteli Helsingin maisemia myös ulkomaalaisille.
Myös Aku Ankan kieli ansaitsee kiitokset. Se on poikkeuksellisen rikasta ja sisältää myös vanhahtavia ilmauksia, joita lapset tuskin muuten kuulisivat. Uskon lehden osittain selittävän suomalaisten lasten ja nuorten suhteellisen laajan sanavaraston, ainakin amerikkalaisiin verrattuna. Television teinisarjojen kielihän on järkyttävän kehnoa. Sarjakuvan tekijät ja kääntäjät tekevät ansiokasta työtä pieni pilke silmäkulmassaan. Sinänsä muutenkin humoristisiin tarinoihin on lisätty myös piilotettuja vitsejä ja kummallisuuksia. Meillä irtosi viime kesänä serkkuni kanssa hyvät naurut, kun paremman tekemisen puutteessa lueskelimme mökillä vanhoja Akkareita. Eräässä numerossa oli lammessa kurnuttava sammakko, jonka puhekuplassa luki: “Braad-pit!” Lehden ilmestyessä oli Brad Pitt vielä uraansa aloitteleva näyttelijä, eikä kyseinen kohta herättänyt lapsessa minkäänlaista huomiota.
Lastenkirjoista tuttuun tapaan ovat Aku Ankassakin arvot kohdallaan. Vaikka Aku ajautuukin välillä julmaan kostonkierteeseen veljenpoikiensa kanssa, on hän tarpeen tullen valmis tekemään mitä tahansa suojattiensa pelastamiseksi. Myös kylmän ja rahanahneen Roope-sedänkin kovan ulkokuoren alta pääsee välillä pilkahtamaan kultainen sydän.
Sarjakuvan ikähaarukka on poikkeuksellisen laaja. Lukutaidottomat lapset tyytyvät pelkkien kuvien katseluun, jos paikalla ei ole ketään lukemassa ääneen. Kouluikäisille tarinat taas avautuvat eri tavoilla, kun he tietämyksensä mukaan osaavat sijoittaa kertomuksen eri kontekstiin ja ymmärtävät mahdolliset sivujuonet ja piilotetun huumorin. Jos isä ja äiti haluavat joskus olla rauhassa ja vaikkapa istua iltaa tuttavien kanssa, saa pinolla Akkareita hiljennettyä lähes lapsen kuin lapsen.
Kirjoitus on äidinkielen ylioppilasaine keväältä 2001. Tehtävänanto on alla.
24. Aku Ankka on Suomen suosituin sarjakuvalehti. Aikakauslehtien liiton viime vuonna teettämän tutkimuksen mukaan Aku Ankan lukijoita on maassamme ikäryhmittäin seuraavasti:
8–12 v 13–15 v 16–20 v tytöt 94 % 92 % 67 % pojat 100 % 100 % 79 % Pohdi Aku Ankan suosion syitä.